sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Miksi Mazda?

Kiihkeän autoviikonlopun yhdeksi kohteeksi valitsin Mazdan: jonkunlainen haiku muodostui mainoksia katsellessa mahdollisesta koeajokohteesta mutta kyllä varsinaisen päätöksen itse automerkin suhteen tein raadollisesti: päiväkahvit ja yllätyslahja kiinnostivat. Millä ja miten käytännössä asiakkaita autoliikkeessä houkutellaan ja palkitaan.

Saavuin autokaupan ovelle ja vastaanotto oli aivan toista luokkaa kuin Toyotalla (jossa sain - jouduin - kierrellä kaikessa rauhassa ympäri liikettä. Ja olisin kierrellyt itseni ovesta uloskin ihan rauhassa, ellen olisi päättänyt ajaa koeajoa...). Minut suorastaan kiskaistiin sisään, ystävällisesti ja innostuneesti. Ovella oli vastassa myyntipäällikkö joka hymyillen heitti pari kriittistä kysymystä ja niiden perusteella vinkkasi, salamannopeasti paikalle ponnahtaneen nuoren miesmyyjän. Wow...

Kiertelimme liikkeessä mahdollisten ehdokkaiden ympärillä: kyllä, kakkosauto perhekäyttöön... ja päädyimme kokeilemaan Mazda6 HB 2.0 Touring 6MT Sov VL2:a. Touring-varustelu on minulle sopiva, ei ylimääräisiä herkkuja kun en kuitenkaan työkseni aja eli vietä autossa työmatkaa pidempää aikaa, mutta jotain luksusta kuitenkin. Hybrideistä ei kannattanut keskustella, mutta vähäpäästöisyys ja ennenkaikkea turvallisuus nousivat kovasti esille. Hyvä hyvä sekin!

Auto-opastus oli hyvä ja napakka, ei mitään naiskuski-jargonia : ) Tosin koitin myyjää hieman ärsytellä sille puolelle, paljastamalla ajonopeuden säädön "lempinimen" mutta onneksi hänelle, hän vain nauroi hersyvästi todeten ettei ollut tuommoista lempinimeä ennen kuullutkaan, mutta arveli tiedon olevan jatkossa kenties hyödyksi!

Mazda6:a arvioisin sanalla napakka. Ajettavuus ihan ok, ei mitään väristyksiä tai ihania oivalluksia. Taustapeili kuulemma automaattisesti himmenee kun joku ajaa pimeällä liian lähellä, mutta sen toimivuutta ei näin päiväsaikaan voinut kokea. Uskon että on ihan näppärä piirre autossa. Harmillisesti omasta mielestäni Mazdan ulkonäkö ei puhuttele: en oikeasti erota Mazdaa muista autoista muuta kuin siitä merkistä... Hatchback on autona ihan linjakas ja onnistunut, kauniimpi kuin Mazda sedan mutta sitä toki sopii odottaakin.

Palattuani koeajolta sain mässykupongin (heheh : ). Myyjä teki salamannopeasti minulle tarjouksen ja rapistelin Hesarin mainosta käsissäni: tarjouksen saatuani kysyin häneltä oliko kuponki se lehdessä luvattu yllätyspalkinto? Sekunnin murto-osan myyjän silmissä välähti "mikä yllätyspalkinto" mutta hän kokosi itsensä hienosti ja sanoi että joo-oo-ja-sitten-voisin-antaa-sinulle-myös... Sain matkaan Mazda-pyyhkeen, ihan hienon sellaisen! Sovimme palaavamme asiaan ja läksin pois.

Yllättäen ovella naismyyjä vielä tuli eteeni: hei, joitko jo kakkukahvit? No en, todentotta. Sehän oli syy miksi tänne juuri tulin! Hän vinkkasi minut läheiseen asiakastilaan jossa parin muun asiakkaan kanssa otin kahvia ja kertakaikkisen herkullista suklaakakkua. Hymyillen kävelin ulos.

Talon myyntipäällikkö kätteli nuortaparia pihalla ja tuli sen jälkeen kysymään minun kuulumisia. Sanoin että auto on ihan ok ja myyjä erityisesti oli innostunut ja miellyttävä! Myyntipäällikkö oli tyytyväinen, piti vielä lyhyen yhteenvedon auton turvallisuudesta sekä utsi missä muualla olin käynyt. Hän kysyi myös maistuiko kakku ja kertoi että jos leipoakin vielä autojen osaamisen lisäksi taitaisi, toki tekisi kakut asiakkaille itse. No sepä olisi myös jotain!

Sopivassa suhteessa siis teknisiä yksityiskohtia, värivaihtoehtoja ja turvallisuus selvästi oli kärkiasia minunkaltaisessani naisasiakkaan kohtaamisessa. Loppukaneettina voisi todeta että myyjä myös pyrki klousaamaan kaupan nopeasti (ymmärrettävää), ja kertoili mitä värejä löytyy heti ja kuparinpunainenkin tulisi varastosta todella hetkessä. Jostain syystä mikään väri ei niin paljoa alkanut houkutella että nopean kaupan etuna saatavat talvirenkaat olisivat tehneet minuun vaikutusta myöskään: vaikkei auto kovin kallis olekaan, 1500 euron etu ei rohkaise ostamaan autoa siltä istumalta, tai ajolta siis.

2 kommenttia:

  1. Pieni kulutus olisi sydäntä lähellä, mutta myös pienet kulut. Tähän yhtälöön ei oikein hybridi sovi, koska tuppaavat olemaan vielä kalliita. Meidän perheessä naisautoilu ainakin edellyttää automaattivaihteistoa, joka jättää tottumattomalle ajajalle enemmän aivokapasiteettia pelkästään liikenteen seuraamiseen. Aiemmin automaatti ja pieni kulutus ja kulut eivät myöskään sopineet samaan yhtälöön. Nykyään tiettävästi saa automaatteja, joiden kulutus on jopa pienempi kuin manuaalin. Mahtavatko olla kalliita? Koeajapa joku sellainen naisnäkökulmasta!

    VastaaPoista
  2. Hyvä TH!

    Voisiko kyseeseen tulla Citroen? Sitä saa myös automaatilla, ja jos ottaa vielä keltaisen ei tarvitse myöskään rasittua muistelemalla auton merkkiä ; ) Ei sitäkään aina muista jos oikein harvoin lopulta ajelee.

    Ja mitä väliä, kunhan auto on naiselle sopiva ja kiva! Lue uusin blogini Citroen DS3.

    VastaaPoista