sunnuntai 7. syyskuuta 2014

BMW 5-sarja: haluatko oman autonkuljettajan?

Koeajoin Bemarin 5-sarjan touringin: minulla oli koeajon aluksi mahdollisuus istua kyydissä joka istumakokemus ei paljoa hetkauttanut. Kuulostelin, tunnustelin, katselin, suljin silmätkin aber nichts besonderes... Olin kuitenkin edelleen toiveikas istuessani auton rattiin. Kuljettajaa vaihtaessamme puhisin jo ajokaverille, pitikö auto ihan sammuttaa mokomaa tienlaidassa lennossa tapahtuvaa vaihtoa varten? Johon vastaus: en sammuttanutkaan. No niin, siis auto sammuu itsestään sen ollessa paikoillaan.

Jo pitkäänhän meillä on ollut autoja joiden käynnistämiseen riittää että avain on autossa, vaikkapa käsilaukussa. Mutta nyt uusi elämys olikin se että juu, avainta ei tarvita sinällään käynnistämiseen mutta sille on varattu oma paikkansa keskikonsolissa: hauska välimuoto. Itse olen käytännössä (naisena) huomannut että joko etsiskelen avainta käsilaukusta, penkiltä, taskuista --- arch, missä se TAAS on? Tai sitten se liukuu keskikonsolissa, putoilee penkin väliin jne... Tässä moinen turha vaiva on eliminoitu.

Pysäköintitutkaankin on oikeastaan jo tottunut: silti tässä autossa tutkan visuaalinen näkymä erottui edukseen. Se tuntui todella luotettavalta: peileistä vilkuilu jäi kokonaan pois ja peruuttelu tapahtui luontevasti vain tutkaan luottaen.

Automaattivaihteita on 8: vaihdekeppi on ihan omaa luokkaansa, enkä oikein lopulta päässyt selville kummin päin kämmenen pitäisi sen käyttämiseksi olla? Kepin takana vai edessä, mene ja tiedä, molemmat tuntuivat luontevilta.

Mutta sitten se suurin ajokokemuksen huutomerkki: istuessani vierellä toisen ajaessa en sitä vielä huomannut mutta toki jälkikäteen tajusin itsekin että tällä autolla en ajanut itselleni - eikä kaverikaan hänelle - tyypillisellä tavalla. Minä olen, varsinkin naiseksi, todella rivakkaotteinen kuski (kaveri on samanmoinen ja lisäksi mies), ajan risteyksiin reippaasti, jarruttelen napakasti, kiihdyttämiseen ei reipas-sana edes riitä. Mutta tämä auto toikin minusta näkyviin pienen privaattiautonkuljettajan minussa: ajotyylini oli auton selkeästi sanelemana erittäin tyylikäs. Äkkipikainen ärrinmurrin-jarrutus ei ollut edes mahdollinen, vaikkakin auto pysähtyi juuri niin nopeasti kuin halusin. Mutta se tapahtui tyylikkään luonteikkaasti! Samoin kiihdyttämiseni ei kaikunut lähimetsissä, vaan auto on poikkeuksellisen hiljainen, äärimmäisen hienostuneesti kiihtyvä ja kulkeva. Tällaista olisi kyytini, jos minulla olisi ammattiautonkuljettaja ratissa!