sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Autokauppiaille pari vinkkiä & halvalla lähtee

Yleensä tässä blogissa kirjoitan autoista ja erityisesti niiden ajokokemuksista naisnäkökulmasta. Ihan silloin tällöin innostun kirjoittamaan myös jostain muusta aiheeseen liittyvästä: blogistani löytyy mm. postauksia autokaupan toiminnasta, automyyjistä sekä tietysti autojen myynnistä, erityisesti naisille. Ks. suorat linkit edellä mainittuihin tämän postauksen lopussa.

Tällä kertaa pari sanaa autonäyttelyistä :)

Niitä on nimittäin tullut käydyksi - runsaasti. Kun yleensä ihminen suuntaa harrastuksensa pariin vaikkapa punttisalille, minä painelen autokauppaan! Ja jos niin hienosti käy, että saan soviteltua käyntini autonäyttelyn ajankohtaan, entistä hienompaa. Onhan siellä yleensä silloin ihan urheilujuhlan meininkiä, tarjoilua, kilpailujakin kenties ynnä muuta hauskaa!

Kävin hoitamassa tuoreimman koeajoni jälleen autonäyttelyn aikaan: muutamaa asiaa jäin pohtimaan ja kirjoitankin ne tähän nyt ylös & ehkä joku autokauppias ottaa näistä vaarin?

Kun on odotettavissa normilauantaita enemmän väkeä, voi olla hyvä varata myös henkilökuntaa sen mukaisesti. Mutta kun ja JOS paikalla on myös harjoittelija, voisi olla hyvä käydä tilanne hänen kanssaan ennakkoon läpi. Esim. ei ole eduksi asialle että
  • harjoittelija pannaan huojuvan kertakäyttöpömpelin ( ! ) taakse
  • hoitamaan pika-koeajoja ilman mitään tarkempaa opastusta autoista: nuorimiesparka tuijottelee kahta laminoitua koeajoautojen listaa epätoivoisena ja yrittää selvittää, mikä nyt olisi tälle asiakkaalle paras? Kenties se joka on juuri pihassa vastaa ihan täydellisesti asiakkaan toiveita?? Noh lopulta kysyin, saisinko minäkin nähdä listaa (jos ne voisi kääntää ihan asiakkaalle päin?) koska lehti-ilmoituksen perusteella tiesin odottaa toimeksiantoautoni löytyvän listalta. Ja löytyihän se.
  • harjoittelijaa voi myös opastaa olemaan kertomatta että on töissä toista viikkoa. Vaikka niin olisikin, on muitakin tapoja etsiä vastaus asiakkaan kysymykseen?
  • harjoittelijaa ei myöskään saa käyttää heittopussina, varsinkaan jos hänellä on asia kesken edessään olevan asiakkaan kanssa. Kävi surullisen ilmeiseksi että hän on autokaupan hierarkiassa alemmalla portaalla, jolta voi kesken kaiken törväistä kysymään ihan mitä vain, mutta millä portaalla se harjoittelijan asiakas on, joka joutuu jäämään odottelemaan ja ihmettelemään?
  • automyyjien voisi olla hyvä tutustua autonäyttelypäivän esim. Hesarin tarjontaan - edes oman firman näyttelymainokseen ja sen sisältöön? Jos itselle ei päivän lehti tule kotiin, voisi sellaisen tilata/tuoda autokauppaan? Nimittäin asiakas kyllä on ne kaikki vähintäänkin silmäillyt läpi ja ehkä haluaa vaihtaa sanasen aiheesta: silloin "mulleituuhesaria" -kommentti latistaa tunnelmaa...
Istuin lopulta koeajoautooni: minut opastettiin matkaan ihan ok, mihin tosin hieman vaikutti se että auton käynnistettyäni siellä pauhasi radio ROCK. Kääntäessäni sitä hieman hiljemmalle kysyin myyjältä - itse asiassa ajatuksesta aika viehättyneenä & silmää iskien - olikohan radiokanava oikein valittu ko. autoa ja siis minua auton potentiaalista asiakasta varten: ajatus lentää, olen rock-mimmi.... :D

Mutta romahdus maantasalle RÄISKIS PAM sillä hän katsoi minua hieman väsyneesti ja totesi vain että "se on varmaan jäänyt edelliseltä asiakkaalta päälle...". Voi miten sääli!

Tässäpä aivan ilmainen mainosmedia nyt autokaupoille ja koeajoon: laittakaa autoon sen tyyliin ja ajateltuun asiakaskuntaan täydellisesti sopiva radiokana valmiiksi hollilleen ja volyymit sen mukaan, joko klassista tyylikkäästi taustalle tai sitten ämyrit kaakkoon jos kerran näytöllä lukee "Asenne on ROCK" ja sitten eikun ajamaan! Kaikkien aistien hyödyntäminen ON sallittua, myös autokaupassa.





Ps. Linkit tässä

  • autokaupan toiminnasta

  • automyyjistä

  • autojen myynnistä

  • Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti